perjantai 20. marraskuuta 2009

Pieni isänpäiväkakku

Työkaveri pyysi pientä kakkua isänpäiväksi. Isäntä tykkää kuulema lakritsasta joten lakritsamoussea tuli kakun täytteeksi. Kakku on pieni, 2 munan pohjasta tehty. Päällä kermaa ja suklaasiirtokuvilla kuvitettuja suklaapaloja. Reunassa turkinpippurirouhetta.

Inhottaako ketään muuta tämä syksyn ainainen harmaus? Jos sattuu kakun tekemään iltasella (vaikka ei päivälläkään kyllä hirveästi valoa ole tarjolla), eikä omista hyvää kuvauslamppua, (ja on muutenkin tumpelo kuvaaja) on hyviä kuvia lähes mahdoton saada. Näitä kahta kuvaa olen koittanut kuvankäsittelyohjelmalla hieman vaalentaa, mutta armottoman kellertäviä ne silti ovat. :(

Tuo ihan ylin kuva on otettu salamalla ja siinä värit ovat kaikista totuudenmukaisimpia.

Leivontafoorumilta löytyy tutoriaali sileän kermareunan teosta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Spiderman-kakku

Työkaveri pyysi poikansa synttäreille Spiderman -aiheista kakkua. Meinasin ensin että maalaan marsipaanille spidermanin mutta päädyin lopulta vähän erikoisempaan ratkaisuun. :)

Tätä kakkua tehdessä muistui taas mieleen miksen tykkää vaahtokarkkitaikinasta, tai siis sen muotoiluominaisuuksista. Mokoma tahmea möntti, ensin ei meinaa kauliutua millään ja kun erehtyy hetkeksi mikroon törkkäämään - sehän suorastaan valuu pöydälle. Koitin laittaa Pionilaakson vihjeen mukaan vettä reilummin - nojuu tulihan sillä helpommin kaulittava massa mutta "sinun kaupat" miulla on tämän mössön kanssa vielä tekemättä! :D Ehkä ensi kerralla paremmalla onnella ja paremmilla hermoilla... marsipaani on joka tapauksessa miun lempimassa jos pitää kakku päällystää kauttaaltaan jollain kaulittavalla. Mutta kaikkihan eivät sen mausta pidä, joten onneksi on näitä vaihtoehtojakin.

Kakun tilaajalle tiedoksi jos luet tätä: vaikka tässä kirjoitan että otti päähän mokoma vaahtokarkkimassa, oli kakkua silti hauska tehdä ja tekisin ehdottomasti uudelleenkin! :D


Kakku itsessään on 5 munan kokoinen ja spidermanin päähän meni reilun munan edestä kakkupohjamassaa. Kakun välissä mangorahkatäyte (toiveesta) ja sipaisu mangososetta. Spidermanin pää on päällystetty punaisella marsipaanilla, ja vihreä päällinen siis vaahtokarkkimassaa. Se meni jotenkin inhasti ryppyyn enkä millään saanut sudittua tomusokereita pois? 

Spritsaukset tummaa muklaata (Brumbergin, siis se muka-suklaa), hämähäkkejä (tosin osa luonnottomia 6-jalkaisia) lisäilin sinne-tänne, ajattelin pikkupoikien tykkäävän ajatuksesta. :)


Tein vielä yhden pullukan hämähäkin, päällystin vaahtokarkin mustalla sokerimassalla ja hämähäkki sai nenäänsä jotain valkeaa hämispölyä (tomusokeria tai maissijauhoja...).

lauantai 7. marraskuuta 2009

Sienisuklaata

Tämä postaus tulee hieman myöhässä, jostain syystä unohdin suklaalevystä ottamani kuvan koneen syövereihin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? :)

Osallistuin nami-hiiren kyselyyn ja jonkin ajan päästä huomasin ilokseni että postilaatikkoon oli tipahtanut jokin outo paketti. Avasin paketin, ja sieltä löytyi tummaa suklaata jossa on mukana tryffeleitä, siis aivan oikein, sieniä! Suklaa oli erittäin erikoinen uusi tuttavuus, mielenkiintoista. Kiitos nami-hiirelle että sain mahdollisuuden maistaa jotain mitä en olisi varmasti muuten saanut käsiini! :)

tiistai 3. marraskuuta 2009

Leivontafoorumin marras-joulukuun leivontahaaste

Leivontafoorumilla on käynnissä marras-joulukuun leivontahaaste jonka aiheena on pipari! Leivo jotain joka jollain tavalla liittyy pipareihin ja osallistu haasteeseen! Osallistumisaikaa on 6.12. asti.

Haasteen päätyttyä järjestetään äänestys ja kolme eniten ääniä saanutta leipomusta palkitaan.

Yhteistyössä mukana leivontatarvikeliike Confetti!

 


lauantai 24. lokakuuta 2009

30-vuotis synttärikakku


Ystäväni miekkonen täytti pyöreitä vuosia ja tein hänen yllätyspippaloihinsa asiaan kuuluvan kakun. :) 

Tämä oli ensimmäinen ihmismuotokakku jonka olen koskaan tehnyt ja vähän jännitti miten saan "muodot kohdilleen"! :D Ihan hyvinhän se onnistui.

Kakussa käytetty kääretorttupohjia, yhteensä tarpeita meni noin kuuden munan kakkupohjan edestä. Välissä Kinuskikissalta lainattu lakritsitäyte sekä ohut kerros lemon curdia.

Päällinen marsipaania, mustat osat sokerimassaa, spritsaus mustaa pikeeriä.

Tässä vähän vaihekuvia kakun teosta.

Leikkasin "torson" leivinpaperimallia apuna käyttäen. Kokoa rajoitti hieman kakkukuvun koko, kakku mahtuikin juuri ja juuri kuvun sisään.

Masun kohdalle tuli yksi täyteväli ja tisuihin melko monta, en tullut edes laskeneeksi. Käytin pieniä pyörylöitä apuna jotta sain tarpeeksi uhkeat muodot. :D

Kakku täytettynä, pyöreät muodot muotoilin muotoonsa aina kostutuksen jälkeen.


Sitten kakun päälle kauttaaltaan rasvapohjaista kreemiä (olin laiska ja käytin sokerikreemiä lemon curdilla terästettynä, kaapista ei löytynyt voita joten en tehnyt voikreemiä...).


Marsipaanit laitoin osissa koska kakku olisi ollut melko haastava kuorruttaa yhdestä palasta (siis punaiset osat).



Mustat osat ja "pitsit" sokerimassaa, kukkaset marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta.

Kakkua oli jännittävä ja hauska tehdä. Toivottavasti kakku saatiin syötyä loppuun ja terkkuja synttärisankarille jos satut tämän lukemaan! :)

Suklaaneliökakku

Tuttava pyysi "jotain suklaista" kakkua ja kakku piti olla kolmen munan kokoinen.

Mietin tovin, miten toisin suklaan esiin ja kakussa onkin käytetty vuorotellen sekä vaaleaa että kaakaopohjaa. Sisällä lime curdia ja vaniljakreemiä.

Päällinen itse tehtyä muotoiltavaa suklaamassaa, kokeilin massan tekoa ekan kerran tähän kakkuun. Mielenkiintoista oli ja massan työstö vaatii vielä hieman harjoitusta. Suklaamassan ohjeen löysin Herkkuhetkiä -blogista. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla uudestaan, ja ensi kerralla koitan ottaa myös vaihekuvia massan valmistuksesta.

Massa käyttäytyi toisaalta kuin marsipaani, se vaan "suli" käsiin nopeammin. Hyvä puoli massassa oli että jos se pehmeni liiaksi, ei tarvinnut kuin laittaa massa hetkeksi jääkaappiin ja kohta massa oli taas "sopivaa" työstää. Kaulimisessa käytin apuna tummaa kaakaojauhetta.

Kakun reunaan nipistelin jälkiä "crimperillä". Ruusu on tehty kaakaojauheella värjästystä marsipaanista, lehdet suklaamassaa ja koristeissa sipaisu helmiäistomua.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Paavo pesusieni

Eräs pikkupoika täytti 7 vuotta ja tahtoi ehdottomasti Paavo pesusienikakun syntymäpäivilleen. Sellaista sitten väkertämään. :)

Kakku on tehty 8 munan kokoiseksi kääretorttupohjista, välissä toiveesta banaania ja persikkamurskaa (+ diblomaattikreemiä). Päällä italialaismarenkikreemiä kookosrasvasta tehtynä. 

Kurkkaa leivontafoorumin tutoriaali marenkikreemeistä.

Kakku on kuorrutettu marsipaanilla. Paitsi mustat, valkoiset ja siniset osat sokerimassaa. Paavon pilkut töpsytetty kaakaojauheella. Ripset ja vyö maalattu nestemäiseksi väriksi tehdyllä mustalla tomuvärillä.

Onnea vielä päivänsankarille kakun syöjät sattuvat tämän lukemaan! :)

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Leivontafoorumin leivontahaaste

Leivontafoorumilla on käynnissä lokakuun leivontahaaste, haasteen aiheena on Halloween! Osallistumisaikaa on 31.10. asti, ja palkintona on lahjakortti Confettiin.

Joten jos olet leipomassa lähiaikoina jotain Halloweeniin liittyvää, käy ihmeessä kurkkaamassa foorumia ja osallistumassa leivontahaasteeseen! :)


p.s. laittakaahan tietoa eteenpäin haasteesta jotta saataisiin paljon osallistujia ja tiukka kisa! :)

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Helppoja spritsausmalleja

Suklaasta voi tehdä mitä mielikuvituksellisimpia koristeita. Yksi suklaalla koristelun muoto on spritsattavat suklaakoristeet. Käytä suklaan spritsaamiseen spritsauspussia (kurkkaa spritsauspussin teko-ohjeet).

Kuvassa (klikkaa isommaksi) muutama helppo malliesimerkki spritsattavista suklaakoristeista. Suklaakoristeet spritsataan leivinpaperin päälle, annetaan jähmettyä ja siirretään varovasti kakun tms. päälle.

(Huomioithan että olen piirtänyt kuvat paksulla tussilla vapaalla kädellä joten eivät ole symmetrisiä...)

Esimerkiksi näissä lakkiaiskakuissa käytin suklaalla spritsattuja koristeita.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kakkubloggaajien tapaaminen Helsingissä 13.11.

KakkuHelmen Pian blogista löytyi tällainen, mainio idea ja toivottavasti saadaan mukava porukka leivonnasta kiinnostuneita ihmisiä paikalle! :) Laittakaahan sana kiertämään!


"Järjestämme leivonta-aiheisten bloginpitäjien tapaamisen Helsingissä perjantaina 13.11. klo 18.00 alkaen.


Paikka on vielä avoin, mutta keskustan alueella kuitenkin. Ilmoittautua voi Pialle tai Tanjalle (Open Café) sähköpostilla 30.10. mennessä. Silloin ilmoitamme tarkan paikan, jossa tapaamme. Aikomuksenamme on vaihtaa kuulumisia ja ideoita samalla kun syömme hyvin. Jokainen vastaa ruokailukustannuksistaan itse. Yritämme järjestää tilaisuuteen jotain pientä yllätystä!

Voit mainostaa tapaamista omassa blogissasi ja laittaa näin sanan kiertämään.

Olisi kiva tavata mahdollisimman monen bloggaajan kanssa.
Tavataan siis marraskuussa!

Tilaisuutta ovat puuhaamassa

Pia KakkuHelmestä pia @ kakkuhelmi piste fi
ja
Tanja Open Cafésta openkahvila @ gmail piste com "

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kaksi Hello Kitty -kakkua

Työkaveri pyysi lapsen lapsensa 1-vuotissynttäreille kaksi kakkua, ja toivomuksena oli jälleen Hello Kitty ponin päällä. Tein tällä kertaa vähän erilaisen maalauksen kuin edellisiin Hello Kitty-kakkuihin, vaihtelu virkistää tekijää. 

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kakkujen tilaaja saneli näin tarkat ohjeet, hän tiesi tarkkaan että kakkujen sisälle halutaan banaaniviipaleita, persikkasurvosta, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Hän myös saneli kakun ulkonäön: kakun reunat tulee olla vaaleanpunaiset, marsipaanimaalaus kakun päällä jossa näkyvästi kirjoitettu "EMMA 1v" ja maalauksen ympärillä valkoiset pursotukset jonka päälle vaaleanpunaisia marsipaanisydämiä. Mikäs siinä tehdessä, ei tarvinnut yhtään miettiä minkälainen koristuksesta tulee, välillä kiva näinkin. :)

Kakkujen tekoon sain aikaa kokonaiset kolme (3) päivää. Iik, tuli vähän kiire kun pakkasessakaan ei ollut yhtään kakkupohjaa valmiina. Lyhyen varoitusajan takia en kerennyt tekemään kakun päälle  mitään kukkasia (toisaalta mielestäni koristus riittää hyvin noinkin). Myös marsipaanille maalaaminen oli haastavaa, yleensä kuivatan marsipaanilevyä muutamia päiviä (joskus viikonkin jos levy on pelkkää marsipaania) jotta pinta kuivahtaa ja maalaaminen on helpompaa. Nyt pinta oli vielä kostea ja jokainen joka on maalannut "märälle" marsipaanille, tietää ettei se ole ihan helppoa kun värit meinaa levitä väkisin. Maalasinkin suurimmaksi osaksi tomuväreillä tupsutellen, ihan ok jälkeä sain aikaiseksi.

Molemmat kakut ovat 5 munan kokoisia (kurkkaa leivontafoorumin tutoriaali pyöreistä kakkuvuoista), yhdessä välissä persikkasurvosta ja banaaniviipaleita, toisessa välissä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kakut kostutettu vähälaktoosisella maidolla.

Poni on oikeasti helmiäisen hohtava, ei vaan näy kuvissa. Hello Kittyn mekko on helmiäisen punainen ja ponin taikasauva on kultainen. Emma 1v -teksti kirjoitettu sekin helmiäishohtoisella tomuvärillä josta tehty nestemäinen väri tipalla vodkaa (alkoholi kuivahtaa nopeasti marsipaanin pinnalta pois jättäen jälkeensä kimaltavan tomuvärin).

Kakun reunoilla raappareunus (leivontafoorumilla tutoriaali kuvioraapan käytöstä) vähälaktoosisesta vispikermasta.


maanantai 7. syyskuuta 2009

Leivontafoorumista asiaa


Leivontafoorumin osoite on hieman muuttunut (pisteen ero entiseen), uusi osoite on

http://leivontafoorumi.org

VINKKI!

Foorumille on kerätty tutoriaaleja, ne ovat opastavia tietopaketteja erilaisista leivontaan liittyvistä aiheista. Käy kurkkaamassa! :)

Leivontafoorumin tutoriaalit

tiistai 1. syyskuuta 2009

Marsipaanipäällysteinen mustikkakakku

Tuttavapariskunta tuli käymään ja tein pienen kakun heille tarjottavaksi. Kakku on 3 munan kokoinen, välissä mustikkahilloa ja valkosuklaamoussea. Päällä vaaleaa ja tummansinistä marsipaania marmoroituna sekä spritsaus tummasta suklaasta.

En itse ollut kahvittelemassa mutta parempi puolisko kahvitsi vieraat ja oli kuulemma kakku niin hyvää että piti kaikki syödä. Ja niinpä söivät enkä edes itse saanut maistaa kakkua, höh! :)



VINKKI: Leivontafoorumilla on tutoriaali marsipaanilla päällystämisestä.

Leivontafoorumin syyskuun haaste!

Leivontafoorumilla on käynnissä syyskuun leivontahaaste, haasteen aiheena on syksyiset sienet!

Kaikkien osallistuneiden kesken äänestetään paras leipomus ja eniten ääniä saanut leipoja palkitaan aiheeseen liittyvällä palkinnolla!

Nyt kaikki mukaan leipomaan ja osallistumaan! :)

tiistai 25. elokuuta 2009

Pieni mansikkakerroskakku

Aikaisemmasta Lauriauto-kakusta jäi reilusti mansikkamoussea yli joten pitihän se johonkin käyttää. Tämä kakku on pieni (vaikka kuvassa näyttää mielestäni massiivisemmalta kuin oikeasti on) 3 munan ja 1 munan kokoisista pohjista tehty. Sisällä mansikkamoussea, kostutus vähälaktoosisella maidolla.

Syötiin tätä kakkua iltakahvilla vieraiden kanssa, viimeisiä tämän kesän mansikkakakkuja. Namskis! Ja koska kakku tuli "vain omaan käyttöön", en koristellut sitä ihmeemmin. Jotain suklaamuruja tai muuta höttöä olisi voinut reunoille ripotella.

Alla vielä pari kuvaa kakusta ennen kermapursotuksia:



Suklaa-aiheinen kilpailu Kakkukimara-blogissa!

Kakkukimara -blogissa on käynnissä suklaa-aiheinen kilpailu. Käykäähän kurkkaamassa! :)

Lauriauto sinisillä orvokeilla

Työkaverin pojalla oli syntymäpäivät ja pippaloihin toivottiin Lauriauto-kakkua.

Kakku on iso, 8 munan pohjasta tehty, välissä mansikkamoussea ja kostutettu vähälaktoosisella maidolla. 

Kakun reunoille kokeilin hieman erilaista pursotusta. Olisi pitänyt pursottaa koukerot toiseen suuntaan, yleensä pyöritän kaikkea vastapäivään mutta jostain syystä aloin tekemään myötäpäivään pursotuksia, tuntui kuin vasenkätisesti olisi tehnyt. Onneksi kerma oli jämäkkää ja sain pursotukset tehtyä vaikka pyörityssuunta oli outo. :)

Kuva maalattu laatalle joka on vaalean  marsipaanin ja valkoisen sokerimassan sekoitusta.

Kakkuun laitoin vaihteeksi orvokkeja joihin otin mallia Mansikkamäen Eben blogista. Eivät kyllä vedä vertoja Eben orvokeille, mutta kyllä ne kai orvokeiksi tunnistaa. :)

Lisäksi laitoin kakkuun pari pienen pientä (noin sentin kokoisia) tummasta suklaasta spritsattuja hämähäkkejä.

Onnea pienelle synttärisankarille vielä näin jälkikäteen jos asianomaiset sattuu tämän postauksen vielä joskus lukemaan! :)

maanantai 24. elokuuta 2009

Toinen Hello Kitty -kakku

Työkaveri ihastui toiselle työkaverille aikaisemmin tekemääni Hello Kitty -kakkuun ja tahtoi myös oman lapsensa syntymäpäiville saman kuvan kakun päälle. Tämä kakku on kuuden munan kokoinen, välissä maitosuklaahiutalemoussea ja vadelmahilloa, kostutettu vähälaktoosisella maidolla.

Sileiden kermareunojen teosta löytyy tutoriaali Leivontafoorumilta.


Kuvan maalasin marsipaanin ja sokerimassan sekoitukselle, käytin maalaamiseen nestemäisiä-, pasta-, sekä tomuvärejä.

Marsipaaniruusut joissa hieman helmiäistä.

Suklaaperhonen tehty Kinuskikissan ohjeita vaklaillen. :)

Nämä pikkuperhoset on tehty valkoisesta sokerimassasta, perhosten siivissä punaista sokeria.