sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kesän voikkarit

Olen myös kunnostautunut voikkareiden saralla. Tuo ensimmäinen olikin aika kokeilu, mutta seuraavat onnistuivatkin jo mainiosti. :) Reseptejä on netti jo valmiiksi pullollaan joten en laita niitä nyt tähän. Mutta siis kinkku- ja kalakakkuja nämä ovat, tuo kaikista pienin oli gluteeniton. Kaupan leipiä käytin, voisi myös jossain vaiheessa kokeilla itse leipoa leipä mutta se ottaa aikaa vähän reilummin.






Kesän massakakut

Ja tässä kesän massakakut.




Kesän kermakakkuja

Ja tässä kesän kakkuja joihin käytin kermapursotuksia. En oikein osannut rajata näitä mihinkään muuallekaan kun ovat tämmöisiä vähän fantasiakakkujakin, suurin osa lasten juhliin meni. Joukossa pari peruskakkua.











Kesän juustokakkupläjäys

Tässäpä vähän kuveja kesän 2012 aikana tehdyistä juustokakuista. Kyseessä pelkkä kuvapläjäys, ajanpuutteen vuoksi ei tule muita löpinöitä nyt (ja osaksi sen takia etten edes muista mihin kaikki kakut meni, saatika mitä niissä oli makuina). Ainoastaan monen suklaan juustokakku (toiseksi alin kuva) löytyy myös Leivontafoorumilta reseptin kera. :)