perjantai 20. marraskuuta 2009

Pieni isänpäiväkakku

Työkaveri pyysi pientä kakkua isänpäiväksi. Isäntä tykkää kuulema lakritsasta joten lakritsamoussea tuli kakun täytteeksi. Kakku on pieni, 2 munan pohjasta tehty. Päällä kermaa ja suklaasiirtokuvilla kuvitettuja suklaapaloja. Reunassa turkinpippurirouhetta.

Inhottaako ketään muuta tämä syksyn ainainen harmaus? Jos sattuu kakun tekemään iltasella (vaikka ei päivälläkään kyllä hirveästi valoa ole tarjolla), eikä omista hyvää kuvauslamppua, (ja on muutenkin tumpelo kuvaaja) on hyviä kuvia lähes mahdoton saada. Näitä kahta kuvaa olen koittanut kuvankäsittelyohjelmalla hieman vaalentaa, mutta armottoman kellertäviä ne silti ovat. :(

Tuo ihan ylin kuva on otettu salamalla ja siinä värit ovat kaikista totuudenmukaisimpia.

Leivontafoorumilta löytyy tutoriaali sileän kermareunan teosta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Spiderman-kakku

Työkaveri pyysi poikansa synttäreille Spiderman -aiheista kakkua. Meinasin ensin että maalaan marsipaanille spidermanin mutta päädyin lopulta vähän erikoisempaan ratkaisuun. :)

Tätä kakkua tehdessä muistui taas mieleen miksen tykkää vaahtokarkkitaikinasta, tai siis sen muotoiluominaisuuksista. Mokoma tahmea möntti, ensin ei meinaa kauliutua millään ja kun erehtyy hetkeksi mikroon törkkäämään - sehän suorastaan valuu pöydälle. Koitin laittaa Pionilaakson vihjeen mukaan vettä reilummin - nojuu tulihan sillä helpommin kaulittava massa mutta "sinun kaupat" miulla on tämän mössön kanssa vielä tekemättä! :D Ehkä ensi kerralla paremmalla onnella ja paremmilla hermoilla... marsipaani on joka tapauksessa miun lempimassa jos pitää kakku päällystää kauttaaltaan jollain kaulittavalla. Mutta kaikkihan eivät sen mausta pidä, joten onneksi on näitä vaihtoehtojakin.

Kakun tilaajalle tiedoksi jos luet tätä: vaikka tässä kirjoitan että otti päähän mokoma vaahtokarkkimassa, oli kakkua silti hauska tehdä ja tekisin ehdottomasti uudelleenkin! :D


Kakku itsessään on 5 munan kokoinen ja spidermanin päähän meni reilun munan edestä kakkupohjamassaa. Kakun välissä mangorahkatäyte (toiveesta) ja sipaisu mangososetta. Spidermanin pää on päällystetty punaisella marsipaanilla, ja vihreä päällinen siis vaahtokarkkimassaa. Se meni jotenkin inhasti ryppyyn enkä millään saanut sudittua tomusokereita pois? 

Spritsaukset tummaa muklaata (Brumbergin, siis se muka-suklaa), hämähäkkejä (tosin osa luonnottomia 6-jalkaisia) lisäilin sinne-tänne, ajattelin pikkupoikien tykkäävän ajatuksesta. :)


Tein vielä yhden pullukan hämähäkin, päällystin vaahtokarkin mustalla sokerimassalla ja hämähäkki sai nenäänsä jotain valkeaa hämispölyä (tomusokeria tai maissijauhoja...).

lauantai 7. marraskuuta 2009

Sienisuklaata

Tämä postaus tulee hieman myöhässä, jostain syystä unohdin suklaalevystä ottamani kuvan koneen syövereihin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? :)

Osallistuin nami-hiiren kyselyyn ja jonkin ajan päästä huomasin ilokseni että postilaatikkoon oli tipahtanut jokin outo paketti. Avasin paketin, ja sieltä löytyi tummaa suklaata jossa on mukana tryffeleitä, siis aivan oikein, sieniä! Suklaa oli erittäin erikoinen uusi tuttavuus, mielenkiintoista. Kiitos nami-hiirelle että sain mahdollisuuden maistaa jotain mitä en olisi varmasti muuten saanut käsiini! :)

tiistai 3. marraskuuta 2009

Leivontafoorumin marras-joulukuun leivontahaaste

Leivontafoorumilla on käynnissä marras-joulukuun leivontahaaste jonka aiheena on pipari! Leivo jotain joka jollain tavalla liittyy pipareihin ja osallistu haasteeseen! Osallistumisaikaa on 6.12. asti.

Haasteen päätyttyä järjestetään äänestys ja kolme eniten ääniä saanutta leipomusta palkitaan.

Yhteistyössä mukana leivontatarvikeliike Confetti!