keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Konditoria Ahonlaita aukenee... mukana Culinaria Al Denten leivontapäivillä 6.10.!


Täällä ryhdytään kohta tositoimiin! Konditorian keittiön sähköt saadaan tällä viikolla valmiiksi joten keittiö on ensi viikolla täydessä kunnossa kakkujen tekoa varten. Ihanaa! :D

Haluankin esitellä teille pienen yritykseni kotisivut, käykää kurkkaamassa
http://www.ahonlaita.fi

Olen myös mukana uuden, 1-vuotissynttäreitään viettävän, kokkikauppa Culinaria Al Denten leivontapäivillä ensi lauantaina 6.10. klo 10-16. Koristeluvinkkejä ja muottien käyttöön opastusta. Sekä myös kakkumaistiaisia. Tulkaahan kynnelle kykenevät kurkkaamaan! :)

Intoa puhkuen,
Tanja

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kesän voikkarit

Olen myös kunnostautunut voikkareiden saralla. Tuo ensimmäinen olikin aika kokeilu, mutta seuraavat onnistuivatkin jo mainiosti. :) Reseptejä on netti jo valmiiksi pullollaan joten en laita niitä nyt tähän. Mutta siis kinkku- ja kalakakkuja nämä ovat, tuo kaikista pienin oli gluteeniton. Kaupan leipiä käytin, voisi myös jossain vaiheessa kokeilla itse leipoa leipä mutta se ottaa aikaa vähän reilummin.






Kesän massakakut

Ja tässä kesän massakakut.




Kesän kermakakkuja

Ja tässä kesän kakkuja joihin käytin kermapursotuksia. En oikein osannut rajata näitä mihinkään muuallekaan kun ovat tämmöisiä vähän fantasiakakkujakin, suurin osa lasten juhliin meni. Joukossa pari peruskakkua.











Kesän juustokakkupläjäys

Tässäpä vähän kuveja kesän 2012 aikana tehdyistä juustokakuista. Kyseessä pelkkä kuvapläjäys, ajanpuutteen vuoksi ei tule muita löpinöitä nyt (ja osaksi sen takia etten edes muista mihin kaikki kakut meni, saatika mitä niissä oli makuina). Ainoastaan monen suklaan juustokakku (toiseksi alin kuva) löytyy myös Leivontafoorumilta reseptin kera. :)









maanantai 21. toukokuuta 2012

Kuulumisia



Nyt on käynyt niin että kotonta on kosahdellut koneita ja laitteita yksi toisensa jälkeen. Ensin astianpesukone sanoi itsensä irti, sitten hajosi 2 lämmityspatteria, sitten miun auto meni totaaliseen remonttiin, sen jälkeen Matsun auto hajosi, sitten keittiön kahdesta valaisimesta toinen ei ota virtaa eli sitä ei voi käyttää ja täytyy leipoa hämärässä (onneksi nyt on jo pitkälle iltaan valoisaa) ja nyt viimeiseksi pisteenä iin päälle UUNI otti ja kärähti. Ja nämä kaikki tänä keväänä. Joten unelma pienestä kotikonditoriasta siirtynee johonkin syksyyn. Voitte kuvitella miten mukavata, seuraavaksi varmaan hajoaa pyykinpesukone *koputtaa omaa puupäätä*...

Teen kyllä tähän mennessä lupaamani kakut anoppilan uunia hyväksi käyttäen, mutta tällä hetkellä en uunittomana voi ottaa enää tilauksia vastaan ennen kuin saan pienen toimitilani kokonaan valmiiksi. Päivitän asian heti blogiini kun saan syksyllä toiminnan käyntiin.

Suuret kiitokset teille jotka olette ilmaisseet mielenkiintonne kakkuihini, toivottavasti teiltä löytyy kakun tarvetta myöhemminkin! :) Ja vielä suuremmat pahoitteluni kun en ole pystynyt vastaamaan kaikkiin toiveisiin. :(

Parit kakut on vielä postaamatta, laitan ne tänne jahka energia riittää moiseen.

Mutta kaikesta huolimatta, on erittäin ihanaa että kesä on vihdoin täällä! Lämmintä on tänään ollut +24 ja aurinko paistaa, nyt pidän siis paussia leipomisesta ja palaan asiaan uusin kujein syksymmällä.

Oikein mukavaa alkanutta kesää kaikille blogissa piipahtaville! :)

t. Tanja

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vaaleanpunainen ristiäiskakku

Tämä pieni kerroskakku meni muutama viikko sitten 20 hengen ristiäisiin. Toiveena oli värisävyt valkoinen ja vaaleanpunainen, ruusuja, nimi näkyviin ja marsipaanipäällys. Täytteenä oli valkosuklaamoussea mustikoilla.
En osannut päättää laitanko kakkuun valkoisen vai vaaleanpunaisen päällisen joten laitoin molemmat. :)


Onnea vielä pienelle Iida Hilja Henriikalle kauniista nimestä! <3

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pieni perhoskerroskakku

Sain kunnian tehdä pienen tyttövauvan ensimmäiseen juhlaan kakun. Toiveena oli kerroskakku, perhosta ja vaaleanpunaista. En ole koskaan muotoillut vauvan naamaa "oikein" vaan olen aina tehnyt semmoisen silmä, silmä, nenä, suu -naaman. Nyt yritin ja tällainen siitä tuli, täytyy jatkaa harjoituksia. Pieni vauva on kukan sisällä ja perhoset lentelevät ympärillä. Alhaalta kasvaa vaaleanpunainen ruusuköynnös. Pieni kakku on 2 munan ja alempi 4 munan kokoinen. Välissä suklaamoussea ja sipaus appelsiinimarmeladia, kostutettu itse puristetulla appelsiinimehulla.

Onnea vielä koko perheelle jos satutte tämän lukemaan! :)




Pieni talvinen kerroskakku

Työkaveri antoi vapaat kädet kakun toteutukseenm, kyselin vähän lempivärejä ja innostuin tekemään pienen pienen kerroskakun. Päälimmäinen pikkukakku on 1 munan kokoinen ja alimmainen on 3 munan kokoinen. Päällä sokerimassaa ja pikeeriä, ruusut myös sokerimassaa.




Viiru ja Pesonen

Tuttava pyysi Viiru ja Pesonen -aiheista kakkua 4v-tekstillä. Piti ihan googlata mikä se semmoinen on ja löytyihän sieltä kivoja kuvia. :)

Pari sinistä kakkua

Voe mahoton, mikä siinä on kun tarpeeksi lykkää kakkujen laittoa blogiin niin pääsee täytteet unohtumaan?
Tämmöisiä kermakuorrutteisia kakkuja, vaaleampi meni työkaverille ja alempana oleva kakku meni appiukolle viime vuoden puolella. :) Kinuski on kakun päällä ja suklaatransferikuviot koristeina.


Turtleskakku kolmikymppiselle

Mieheni ystävä täytti pyöreitä vuosia ja ylläriksi syntymäpäiväsankarille hän sai ystäviensä toivomuksen mukaan Turtles-aiheiset kakut. Alinna oleva kakku esittää kaivon kantta johon tuli toiveesta teksti "30WABUNGA!! T.M.N.T."

Näistä pippaloista on jo monta viikkoa aikaa joten on päässyt unohtumaan mitä kakkujen sisällä oli.
Laitan nämä lasten kakkujen alle koska sopivat paremmin siihen kategoriaan. :)