Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: aikuisten. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakut: aikuisten. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. lokakuuta 2014

Syksyn kakkuja

Nämä kakut menivät pienten juhliin jo viikkoja sitten. Aika on kovin kortilla kuten postauksien vähyydestä huomannee. Kakkuja tulee silti vielä silloin tällöin leivoskeltua, ja laitan niistä kuvat aina tänne talteen.



Tuttavapariskunta pyysi 50-vuotis hääpäiväjuhlaansa kakkuja ja toiveena oli kermareunat, keltaiset sekä punaiset ruusut ja pääkakkuihin 50v- teksti.


tiistai 19. elokuuta 2014

Prinsessakakku

Isohko prinsessakakku, muistaakseni 7 munan. Välissä taisi olla perinteisen vadelmahillon sijasta vadelmamoussea ja itse keitetystä vaniljakreemistä tehty diplomaattikreemi. Valkoiset ruusut haluttiin kakun päälle. Tykkään niin ruusuista. <3 p="">



tiistai 27. toukokuuta 2014

Valmistujaiskakku liikuntaneuvojille

Tämmöinen kakku lähti liikuntaneuvojiksi valmistuneelle pariskunnalle. Nainen harrastaa cheerleadingia ja mies kovasti pyöräilee TREK-merkkisellä pyörällään joka on hänelle tärkeä, näitä toivottiin siis kakkuun.

Kakkupohjana täyteläinen suklaakakku ja välissä vadelmamoussea.


Tuo ihmishahmojen tekeminen on aina yhtä arvoitus. Lisää harjoitusta... Ja kaiken kukkuraksi helteinen keli niin homma ei ole mitään helppoa. 

Tein kakusta tällä kertaa korkean, se mahtui juuri ja juuri 13cm korkeaan kakkulaatikkoon. Täytevälejä tuli normaalin kahden sijasta kolme. Näin saa komean korkeita kakkuja, miksiköhän ei ole ennen tullut tehdyksi. :)


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Aikuisten kakkuja

Toistan itseäni ja taas viime vuotta mennään edelleen.
En ymmärrä mangasta mitään, siispä netistä googlaamaan mikä ihmeen tyyppi se Lord Sephiroth (meniköhän oikein) on. Sellainen toivottiin kakun päälle ja räväkälle naisihmiselle vielä tulisia ruusuja mukaan. Kakussa oli muistaakseni maitorajoitus joten reunoille piti keksiä jotain muuta kuin kermaa ja lopulta päädyttiin marsipaanin sijasta suklaamassaan. Kasvoja en varmaan opi maalaamaan ikinä...



Ja sitten nelikymppiselle miehelle vaimon toiveesta tissikakkua. :D




Morian portti -kakku

Vielä näitä vanhoja kakkupostauksia on tekemättä...

Sain tähän mennessä ehkä erikoisimman kakkutoiveen noin vuosi sitten, kakkuun piti tehdä jollain tavalla Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Morian portti. Juuri muita toiveita ei muistaakseni ollut, kakusta piti riittää 35 hengelle. Sisällä taisi olla mangomoussea.

Tällaisen fantasiakakun sain aikaiseksi, oli siinä melkoinen kokoaminen ja näpertäminen. Haastava tehdä ja tarkoituksella teinkin "vuoresta" epätasaisen värisen ja näköisen. Korkeutta kakulla oli yhteensä kolmen kakkupohjan verran korkeimmasta kohdasta (olipa tarkka määritelmä).

Terkut Emmille jos täällä piipahdat! :)




perjantai 14. helmikuuta 2014

Kuppiksia häihin

Sain mielenkiintoisen tilauksen viime kesänä, cupcakeja eli kotoisammin kuppiksia koko hääporukalle, ihanaa! :D Telineen päälle tuli aiheeseen sopiva "minikakku". Plus muutama juustokakku jotka löytyvät alempaa. Raitakakut kuvasi Piia Mettälä, tornikuva kuuluu Ville Tulkille. Juustokakkukuvat on miun (siis unohdin kameran kotiin kun vein tarjottavat paikan päälle.. onneksi sain kuitenkin luvan käyttää näitä kuvia blogissani, kiitos :)




Olisipa aina kuvissa jotain rekvisiittaa, nämä kuvat ovat upeita! Toisin kuin alla olevat jotka on otettu vaan tarkoituksella jotta jää dokumenttia kakuista :P


Eikä nämä vielä loppuneet

Tässä muutama pienempi kakku viime vuodelta, tosin tuo tissikakku on vähän isompi. :)







Kakkuja vielä

Tässä on yksi toistaiseksi haastavimmista koristeprojekteista. Ihmishahmo on vaikea, mutta entäpä kun mukaan pitäisi saada oikean näköinen auto miniatyyrikoossa? Apua!

En ollut tuolloin vielä kuullut itse tehtävästä riisimuromassasta joten auton sisältä löytyy syötäväksi kelpaamatonta eristelevyä josta sain kohtuuhelposti muokattua autolle muodon. Koriste tulikin kahvipöytään pelkästään, ei kakun päälle. Sain autosta useita kuvia ja hääparistakin yritin tehdä jokseenkin näköistä, haastavaa tämä kyllä oli mutta sitäkin hauskempaa. :D Auto oli muistaakseni vajaat 20cm pitkä.

Terkkuja hääparille jos tänne joskus törmäätte! :)






Ja tässä kakut jotka menivät syötäväksi. Voiko kaunista käsialaa oppia jos sitä ei omaa luonnostaan? Hirveän vaikeaa tuo kirjoittaminen. :/ Voisin palkata jonkun tekstaajan! ;D


Keväällä meni myös pari voikkaria.



Kakkukuvia vuodelta 2012

Oijoi, täällä on kiirettä piisannut. Ensinnäkin Konditoria Ahonlaidassa pitelee kiirettä tasaiseen tahtiin, toisekseen meillä on lähes koko ajan remonttia omakotitalossa, milloin mikäkin huone rempassa, tällä hetkellä pääkeittiön remontti menossa joten hommaa riittää joka tapauksessa.

Mutta nyt on flunssa iskenyt ja kun ei jaksa hirveästi mitään fyysistä hommaa tehdä niin joutaa istumaan vähän aikaa koneella ja naputella parit vanhat kuvat tänne.

Nämä kakkukuvat ovat siis jo yli vuoden vanhoja mutta ajattelin ne nyt ihan omaksi huviksi tänne laittaa, ja jos vaikka joku asiakas saa näistä ideoita kun useasti pyydetään blogissa jo olleen kakun tiimoilta vähän vastaavaa koristelua. :)

Täytteitä en kyllä millään muista joten tästä tulee nyt vain kuvapostaus.






Tähän väliin täytyy sanoa että nuo helmikoristeiset kakut menivät ystäväni häihin joka on myöskin leipuri-kondiittori joten olen erittäin otettu että sain kunnian tehdä kakut. :) Terkkuja Annille jos joskus satut tänne piipahtamaan! Sisällä oli todella suklainen pohja ja välissä muistaakseni vadelma- ja suklaamousset. Nam! Mutta oli noissa helmissä pyörittelyä! :D Olikohan 80-hengen kakut, en ole ihan varma... Päälle tuli jättää tyhjää hääparin omalle koristeelle. Ja tuo pieni kakku on erityisruokavalioluomus. Päällä sokeritimantteja :)



Tuo kuva tuli napsastua jääkaapista kun olin taas myöhässä kamerani kanssa, kuten yleensä jos kakkua lähtee kasaamaan jonnekin muualle kuin omaan keittiöön.
Seuraavat kakut taidan laittaa eri postaukseen kun ovat lasten kakkuja.

perjantai 9. elokuuta 2013

Jännä synttärikakku, K-18

Näitä kuvia en kehtaa laittaa edes tähän esille, K18-kamaa, ei heikkohermoisille. ;)

Eli parikymppinen nainen halusi ronskin kakun syntymäpäivilleen ja aika tarkat ohjeet sain tämänkin kakun tekoon. Tämäkin kakku viime vuodelta. Tässä pari linkkiä:

Kuva1 Kuva2 Kuva3

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kesän massakakut

Ja tässä kesän massakakut.




lauantai 4. helmikuuta 2012

Pieni talvinen kerroskakku

Työkaveri antoi vapaat kädet kakun toteutukseenm, kyselin vähän lempivärejä ja innostuin tekemään pienen pienen kerroskakun. Päälimmäinen pikkukakku on 1 munan kokoinen ja alimmainen on 3 munan kokoinen. Päällä sokerimassaa ja pikeeriä, ruusut myös sokerimassaa.




Pari sinistä kakkua

Voe mahoton, mikä siinä on kun tarpeeksi lykkää kakkujen laittoa blogiin niin pääsee täytteet unohtumaan?
Tämmöisiä kermakuorrutteisia kakkuja, vaaleampi meni työkaverille ja alempana oleva kakku meni appiukolle viime vuoden puolella. :) Kinuski on kakun päällä ja suklaatransferikuviot koristeina.


torstai 11. elokuuta 2011

Kesän hääkakkuja

Entinen työkaveri pyysi kakkuja limenvihreillä liljoilla, sisällä mustikka- ja valkosuklaamoussea. Matkustin Mäntyharjulle tekemään kakut paikan päälle koska hieman olisi ollut haastava matka (n. 100km?) kuljettaa kakut kylmänä saatika ehjänä perille. Kakkuja oli muistaakseni 5 jotka tulivat telineeseen esille. En ole vielä saanut kuvia kakuista esillä ja oma kamera oli tietysti unohtunut kotiin... Ärsyä! Ylläoleva kuva siis kännykällä otettu huonossa valossa. :/ Alempi kuva on morsiamen miehen kuvaama, kiitos kuvasta. Jos haluat nimesi esiin kuvaajaksi niin ilmoittelehan! :)


Tuttava pyysi veljensä pieniin häihin kakun jossa joutsenet päällä ja koristelu kuten vuosia sitten tekemissäni hääjuhlakakuissa. Koska kakku oli pieni, 3 munan kokoinen, ei kakkuun joutsenten lisäksi mahtunut juurikaan spritsailemaan joten tein suklaasta "irtosydämiä" joita asettelin kakun eri puolille. Sisällä kuningatarmousse. Joutsenet tehty silikonimuotilla sokerimassasta.