sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Rukiiset mansikkamustikkaleivokset


Pakkasessa on vielä viime kesän mustikoita ja niitä pitäisi tuhota sieltä ennen kuin uusi sato kypsyy. Mansikkakesän kunniaksi tein mansikkamustikkaleivoksia, käytin näihin rukiista murotaikinaa pohjana.

Leivosten päällä diplomaattikreemiä keitetyllä vaniljakreemillä ja mansikkasiivuja.

Kauli murotaikina niin isoksi levyksi kuin saat sen nostettua yhtenäisenä kappaleena vuokien päälle. Näillä helteillä (keittiössä +31) ei pystynyt kovin isoa levyä tekemään joten tein vain pari-kolme vuokaa kerrallaan.

Painele taikina vuokien pohjalle ja paina vuokien reunojen päältä niin että ylimääräiset taikinat irtoavat helposti.

Laita murokupit pellille odottelemaan paistoa.

Sekoita mustikoihin teelusikalliset vaniljasokeria ja perunajauhoja.

Kaada sokeroidut ja jauhotetut mustikat murokuppeihin. Kahdessa murokupissa keitettyä vaniljiakreemiä (paistonkestävyystestissä).

Kuppeja paistetaan 200 asteessa n. 10-15min, kunnes reunat alkavat rusehtua. Jäähdytetään.

Leivokset irrotetaan vuoistaan, päälle pursotin diplomaattikreemiä turaukset ja mansikkasiivuja viimeistelemään kokonaisuuden.

Sisällä piilossa mustikkasisus. Nam.

4 kommenttia:

  1. ihania :) Tein murotaikinan tämäntapaisia leivoksia ajatellen, taikina odottelee pakastimessa, jotta ilma hiukan viilenisi ja viittis lämmittää uunia :)

    VastaaPoista
  2. Hönttä, joo, suosittelen odottelemaan ilmojen viilenemistä, oli melkoisen työlästä hommaa helteillä leipoa. ;)

    VastaaPoista
  3. Ensinnäkin lämmin osanotto!

    Kauhulla odottelen omalle kohdalle vastaavaa, meidän koirarouva vanheni viime talven aikana aivan silmissä, kuulo ja näkökin heikentyneet huomattavasti..

    Aivan vesi herahti kielelle kun näitä kuvia ihastelin. =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna. <3
    Toivon että teidän koiravanhuksella on vielä paljon aikaa edessäpäin. Vaikka ovat "vain" koiria, ovat silti erittäin rakkaita perheenjäseniä, jota ei voi koiraton edes ymmärtää...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.