perjantai 17. huhtikuuta 2009

Marsipaanirusetti

Tein pääsiäismunakakkuun rusetin koristeeksi. Rusetti on tehty marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta (puolet ja puolet). Pienet kukkaset ovat vaaleanpunaista marsipaania.

Kaulin massan n. 2-3mm paksuiseksi levyksi ja leikkasin siitä siivuja ja painoin jokaiseen siivuun pari muotilla otettua kukkasta koristeeksi.

Kieritin leivinpaperia ohuelle rullalle (halkaisija n. 1,5cm) ja laitoin rusettinauhat leivinpaperirullan ympärille kuivumaan kukat ylöspäin.

Tässä koko rivistö ja alempana olevassa kuvassa näkyy rusettinauhojen alapuoli. Nauhat kannattaa kuivattaa lähes kuiviksi, itse kuivatin näitä vuorokauden jolloin marsipaani oli vielä hieman muotoiltavissa.


Rusetin keskelle tuli tämmöinen rinkula.

Leikkasin jokaisen rusettinauhan pään noin 90-asteen kulmaksi, eli tuommoiseksi V:n malliseksi.


Kokosin rusetin pienen marsipaanipalan päälle, painelin jokaisen palan napakasti kiinni marsipaaniin ja toisiinsa. Jos rusetin osat ovat kuivaneet liikaa, voi liitoskohtaa hieman kostuttaa vedellä jotta kiinnityksestä tulee napakampi.


Päiden leikkaus V:n muotoon auttaa tekemään rusetista tasaisen.

Lisäsin vielä toiset 4 rusettinauhaa ja painelin ne samalla tavoin vierekkäin kuin edellisetkin, tämä kerros tuli vaan limittäin ensimmäisiin nauhoihin nähden.

Lisäsin päälimmäisen rinkulan rusettiin. Rusetti näytti mielestäni kuitenkin jotenkin keskeneräiseltä joten lisäsin siihen vielä kaksi nauhaa päälimmäisen rinkulan sisälle (alempi kuva).


Koska rusetti ei ollut vielä kuivanut ihan kokonaan, laitoin tueksi muutamia foliotötteröitä. Seuraavana päivänä rusetti oli kuivanut jo kylliksi ja se oli valmis kakun päälle laitettavaksi.

13 kommenttia:

  1. Hyvä ohje, en tajunnutkaan tuota v-malliin leikkaamista. Olin liittänyt silmukat ihan sellaisinaan. Onneksi liitos ei näkynyt rusetin sisältä, mutta näin saa paljon siistimmän. Yritän päästä käymään siellä ArtAstiassa, olisi kiva nähdä :D

    VastaaPoista
  2. Miten uskomaton koriste - ja mikä vaiva!! Linkitän Sinut, jos vain sopii? :)

    VastaaPoista
  3. En tiedä tuliko edellinen kommentti, mutta tosi kaunis tuo koriste on!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ebe, Ent-tu ja Mama kivoista kommenteistanne! :)

    Ent-tu: juu, linkitellään vaan!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, ihana <3 Tuollaista olen haaveillut tekeväni ja nyt sinun ohjeiden ansiosta iski iiiiiso kipinä kokeilla. Ehkä jo piakkoin, katsotaan :o)

    VastaaPoista
  6. Miksi sekoitetaan marsipaania ja sokerimassaa? Varmaan rakenteen takia? En ole sokerimassaa vielä mihinkään kokeillut mutta paketti odottaa avaamista, enkä oikein tiedä mihin se olisi omiaan. Vinkkejä? Linkittäisin sinut myös mielelläni.

    VastaaPoista
  7. SweetCake Eija, tämä rusetti oli kyllä kiva. :) Tein myös suklaasta rusetin, kunhan pääsen yli viikonlopun kiireistä niin lisään kuvan siitäkin blogiin.

    Tintintaiteilut, sokerimassa kuivuu paljon marsipaania nopeammin, joten kuivumisen nopeuttamiseksi sekoitin massoja keskenään. Sokerimassa on myös valkoisempaa kuin marsipaani, joten myös värin takia tykkään sekoittaa niitä keskenään. Sokerimassa käy hyvin koristeiden tekoon ja kakkujen päällystämiseen (jos esim. marsipaanin maku ei miellytä, on sokerimassa varteenotettava vaihtoehto). Sokerimassa murenee aavistuksen helpommin kuin marsipaani, joten sitä laittaisin ehkä hieman paksumman kerroksen kuin marsipaania jos on kakkua päälystämässä.
    Linkitellään vaan. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vastauksestasi. Koristeharjoitukset jatkukoon : )

    VastaaPoista
  9. Tintin taiteilut: suo anteeksi, olisi pitänyt blogiisikin laittaa vastausta mutta se jotenkin unohtui. Kiva kuitenkin että löysit sen myös täältä. :)

    VastaaPoista
  10. Kätevä ohje, jota pitää päästä kokeilemaan! Linkitin sinut, jos se vain sopii. :)

    VastaaPoista
  11. Maria, saa toki linkittää, kiitos vain! :) Bloggerissa ei ole mitään nopeaa blogilistaa joten itse en pidä sellaista tällä hetkellä. Mutta lisään sinut listalle mikäli joku päivä sellaisen hyvän listan löydän. :)

    VastaaPoista
  12. Hei,
    Miten paljon aikaa rusetin kuivumiseen tulisi varata, eli miten paljon aikaisemmin se pitää tehdä? entä milloin se kannattaa lisätä (sokerimassakuorrutetun) kakun päälle?

    VastaaPoista
  13. Moi Karita! Kuivumiseen kannattaa varata aikaa pari-kolme päivää (riippuen rusetin paksuudesta). Sokerimassakakun päälle rusetin voi laittaa vaikka heti.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.