sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Uunitortillat juustokuorrutteella

En olekaan laittanut vielä kertaakaan mitään varsinaista ruokapostausta blogiin. Kotona tulee kyllä lähes joka päivä tehtyä ruokaa, mutta ne on lähinnä sellaisia tavallisia joita ei ole järkeä laittaa mihinkään nettiin asti.

Tänään syötiin helppoa ja hyvää ruokaa, näitä tulee tehtyä liian harvoin kun ottaa huomioon kuinka hyviä ja nopeita ovat tehdä. Nimittäin uunitortilloja.

Kaupasta ostettuja perustortillapohjia, sisään voi laittaa mitä mielii. Näissä kuvissa olevissa on paistettua jauhelihaa ja reilusti sipulia, jauheliha maustettu tacomaisesti hieman voimakkaaksi. Jauhelihasipulimössö kiepautettu tortillarulliin sisään.

Täyte pitää laittaa tortillalettujen sisään kuumana, koska tortillat ovat uunissa vain muutaman minuutin. Seuraavaksi ohje juustokuorrutteeseen:

  • 2 munaa
  • 2dl juustoraastetta

Munat vatkataan kuohkeaksi ja juustoraaste lisätään mössön sekaan, kiepsautetaan hellästi sekaisin.

Juustokuorrute levitetään täytettyjen, vierekkäin ladottujen tortillojen päälle.

Paistoin tortilloja kiertoilmauunissa 200 asteessa 5 minuuttia. Tavalliseen uuniin asteita on hyvä olla 220 ja uunista riippuen aikaa 5-10min, niin että juustokuorrute saa kauniin vaaleanruskean pinnan.

Lisukkeeksi sopii mainiosti raikas salaatti kermaviilikastikkeella. :)

11 kommenttia:

  1. Njami! Tälläset tortillaruoat on kyllä iihanan herkullisia :P

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää kyllä tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvälle:-D Tekisin itsekin kotona tortilloja ja muutakin etnista ruokaa, mutta ei toinen puolisko välitä:-D Vaan itselle ei viitsi tehdä.

    VastaaPoista
  4. Kivaa, että sinäkin syöt ruokaa välillä ! :))) Herkullinen varmaan. Terv. nami-hiiri

    VastaaPoista
  5. Ai, ai! Meillä tehdään usein erilaisia versioita tex mex-ruuasta ja aina se on yhtä hyvää! Mulla ei oo ikinä semmosia "pakko saada pizzaa"-hetkiä, mutta aika usein on kyllä "pakko saada tex mexiä"-hetkiä. :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteistanne Insanity, Paula, Sirpa, Anette, ja Sanja!

    Nami-hiiri, heh juu, pitäähän sitä välillä syödä muutakin kuin vain herkkuja! ;)

    VastaaPoista
  7. Ai miten hyvän näköisiä, pannaanpa testaukseen. ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Äh! Luulin jo jokunen päivä laittaneeni tänne kommentin. Minä unohtelen välillä painella "riittävästi" nappeja kun ei tule kommentit perille!=))
    Kiitos osallistumisetasi arvontaan sivuillani ja mukavasta kommentistasi!

    VastaaPoista
  9. Mama, tosiaan välillä tuntuu että kommentointi on liian monen napin takana... :D

    VastaaPoista
  10. Mitä täällä onkaan, siis nam! Näyttää herkulliselta ja varmasti myös onkin :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.