tiistai 24. helmikuuta 2009

Lintubongari-kakku

Ystäväni isä on bongaillut lintuja aikoinaan ja perheeseen kuuluu myös yksi suloinen koiruus, joten halusin näiden aiheiden näkyvän tässä 55v-syntymäpäiväkakussa. Lintubongari on tässä kakussa mukana lintubongaus-kisassa kilpailunumerolla 55 (joka on bongarin selässä). Kakkupohja on pieni, 3 munan kokoinen.

Kakussa on talvinen tunnelma, päällinen valkoista marsipaania jossa suihkaus helmiäistä. Marsipaanin alla voikreemiä

Kakun sisällä on herkullinen vähälaktoosinen sitruunatäyte johon kokeilin ensimmäistä kertaa valmiiksi sitruunaisia tuotteita:

  • 1 purkillinen Valion sitruunarahkaa
  • 1 purkillinen Sunnuntain sitruunanmakuista tuorejuustolevitettä
  • n. 0,5dl kermaa vaahdotettuna
  • pari ruokalusikallista Lemon Curd-sitruunatahnaa

Täyte oli sellaisenaan hyvää enkä lisännyt siihen yhtään sokeria. 


"Jää"ruusut ovat valkeaa marsipaania joihin töpsöttelin vaaleansinisellä tomuvärillä värjättyä erikoishienoa sokeria, marsipaanilehdille annettu huurrevaikutelmaa myös sokeriefektillä. Ainakin Kinuskikissalla on ollut samantapaisia koristeita aikaisemmin.

Koiruus on juuri kaivautunut lumesta ja ihmettelee pään päälle istahtanutta lintua. Koira on pieni, noin 3cm korkea.


Lintubongari hämmästyneenä edestä ja takaa, selässä kilpailunumero. :) Hankalaksi koin marsipaanin muovaamisen niin että se kestää muodossaan, bongarille meinasi koko ajan tulla tiukka etukeno asento mutta lopulta sain sen pysymään pystyssä lumipallon päällä.



Kakkua pitkin menee pienet tassunjäljet. <3

Terveisiä kakkua maistelleille jos satutte tämän lukemaan. :)

10 kommenttia:

  1. Ihan huippuhieno kakku jälleen!! Tosi upeaa jälkeä :)
    Rakastuin ihan täysillä noihin sinivalkoisiin ruusuihin, tosi pirtsakan ja kauniin värisiä.
    Kiitos myös tuosta alla olevasta omenakukkien ohjeesta, siitä on apua!
    Ite tein samanlaisia jokunen tovi sitten täytekakun pinnalle, mutta ei ne ehken yhtä hienoja ollut kun nuo siun.. :)

    VastaaPoista
  2. hieno kakku, mahtavat koristeet ja mahtava idis kokonaisuudessaan :)

    VastaaPoista
  3. Voi suurkiitos! :)

    Oi että miten ihastuttava kakku jälleen tämä! Oot ihan äärettömän hyvä tekemään kaikkia ihania koristeita, ja kakkuja muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Tää on aivan älyttömän upea ja jokainen pieni yksityiskohta otettu huomioon!! :)

    VastaaPoista
  5. Tää on niin hauska!! Nuo pienet tassunjäljet on piste iin päällä =o)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat hahmot, tuo koira on kyllä huippu. Voi kuvitella tarinan miten tähän pisteeseen on tultu... koiran tassunjäljet ja kaikki :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanista kommenteistanne! :) En ole sitten kouluaikojen tehnyt marsipaanista juuri muuta kuin kukkia, piti vähän verestää taitoja. :)

    VastaaPoista
  8. Voi vitsit miten upean kaukun olet tehnyt!! Noi tassunjäljet on hauskat! :)

    VastaaPoista
  9. sori...eli tietenkin kakun! =)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.