torstai 15. syyskuuta 2011

Kesän kerroshääkakut


Tuli sitten kunnostauduttua oikein kunnolla isojen kerroskakkujen kanssa menneenä kesänä. Pikkuisen jännitti kun en näin korkeita kakkuja ole ennen tehnyt mutta selvisin urakasta parin unohduksen kautta kuitenkin mallikkaasti. :)
Kallakakku oli n. 80 hengen, täyteläisellä suklaakakkupohjalla ja sisällä mansikkamoussea tuoreilla mansikoilla. Kakun ulkonäkö myös morsiamen toiveiden mukainen, kallat kultaisilla emillä ja muuten sileä, valkoinen sokerimassapinta. Vein kakut n. 20km päähän ja mie toivoton unohdin järkkärin kotiin. Joten kuva on kännykän kameralla eikä laatu ollut kovin hyvä loisteputken valossa. Alempi kuva on morsiamen lähettämä ja laadukkaampi, kiitokset sinne! :)


Ruusukerroskakku oli 70 hengen, koristelu mukailee morsiamen hääpukua jossa oli valkoista köynnöskirjailua. Spritsaukset pikeeriä. Toiveena oli punaisia ruusuja ei liikaa eikä liian vähän.. tällainen kakusta tuli. Toinen puoli kakusta on lähes koristelematon.
Näiden kakkujen aikaan oli vielä helteinen kesä joten massat alkoi hikoilemaan lähes välittömästi huoneenlämmössä. Massojen alla marenkivoikreemiä kosteuseristeenä joka todellakin tuli tarpeeseen. :)





4 kommenttia:

  1. Kyllä on ollut morsiamet varmasti innoissaan näistä kakuista! Ruusukakku on ylivertaisen kaunis!!!
    Käykö sinulle koskaan tuon suklaakakkupohjan kanssa niin, että kakun pintakerros lähtee irti? Siihen tulee siis tavallaan sellainen kova kuori, jonka alla on tyhjää ja tuon kuoren voi nostaa isoina paloina pois kakun päältä. Muuten tuo pohja on kyllä aivan mahtava, oma suosikkini, mutta tuo ominaisuus vähän ihmetyttää ja kenkuttaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne!
    Täyteläisen suklaakakkupohjan kanssa käy juurikin samoin myös itselleni - enkä tiedä syytä siihen. Itse jäähdytän pohjan isossa pakastepussissa jolloin "pintakerros" myös pehmenee hieman.

    VastaaPoista
  3. WAU! Aivan kuola valuu suupielistä..

    VastaaPoista
  4. ihania luomuksia etenkin tuo ruusukakku!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.