keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Nokkosvohvelit


Muistan kun olin pieni, äitini teki silloin tällöin nokkoslettuja. Ihmettelin aina niitä syödessäni, miksei nokkosen piikit pistä kun niitä syö? Päätinpä palata menneisiin aikoihin ja käyttää itsekin nokkosta, tein nokkosvohveleita. Hyviä niistä tulikin!


Keräsin nokkosen lehtiä noin pari desiä ja kiehautin niitä parissa desissä vettä parisen minuuttia. Netistä luin että keitinvedestä voi tehdä nokkosteetä, no tuumasta toimeen ja kaadoin kuuman nokkosliemen mukiin siivilän kautta niin että nokkoset sain siivilään talteen, laitoin mukiin pari teelusikallista sokeria ja maistoin. Maku oli aivan järkyttävä! :D Vähän kuin kissan pissaa olisi juonut, yh. Mutta kokeilkoon ken tahtoo ;) nämä nokkosvohvelit sen sijaan olivat hyvinkin maukkaita!
Nokkosia voi käyttää vähän samoin kuin pinaattia, ainoana erona että nokkoset tulee kiehauttaa ennen tuoreeltaan käyttöä, näin nokkosen poltinkarvojen myrkky tuhoutuu. Nokkosella on erittäin hyvät ravintoarvot, se sisältää mm. piitä, rautaa ja runsaasti C-vitamiinia. Esim. verrattuna pinaattiin, nokkonen sisältää seitsenkertaisesti rautaa! 
Parista desistä tuoreita nokkosenlehtiä tuli kiehautuksen jälkeen noin kaksi ruokalusikallista nokkosmössöä. Tuon määrän käytin vohvelitaikinaan johon tuli
  • 2dl maitoa
  • loraus rypsiöljyä tai ruokalusikallinen voisulaa
  • hyppysellinen suolaa
  • ripaus sokeria
  • 1 muna
  • n. 1/4 tl leivinjauhetta
  • vehnäjauhoja arviolta pari desiä (ei tullut otettua tarkkaa määrää ylös)
Kyseisestä taikinasta tuli 3 vohveliraudan kokoista vohvelia. Vohvelit tarjosin vadelmahillon ja vaniljajäätelön kera. Nam! :)

4 kommenttia:

  1. Nokkoset ovat hyviä. Meillä kerättiin kanssa tänä keväänä nokkoset pihalta talteen. Keitin ne ja kuivasin, taitaa pakkasesta löytyä viime keväisiä nokkosiakin vielä mitä en ole käyttänyt...

    VastaaPoista
  2. Sini, ekaa kertaa itse käytin nokkosia, ja varmasti ei jää viimeiseksi kerraksi! :)

    VastaaPoista
  3. Tämä onkin kiva idea. Meillä äiti teki nokkosista aina keittoa siis samaan tapaan kuin pinaatista. Se oli myös tosi hyvää! Kiitos vierailustasi, minä linkitän sinut myös :)

    VastaaPoista
  4. Maistuvat paistuvat, mielenkiintoista, en olekaan koskaan maistanut nokkoskeittoa! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.