keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Psykofyysinen fysioterapia Lappeenranta

Nyt on kuulkaas semmoista kerrottavaa, että täytyy tänne leivontabloginkin puolelle päivittää!😊

Olen muutamia vuosia sitten vaihtanut alaa ja opiskellut fysioterapeutiksi sekä ehtinyt kerätä työkokemustakin vajaat viisi vuotta. Olen syventänyt fysioterapeuttina ammatillista osaamistani ja erikoistunut psykofyysiseen fysioterapiaan.

Psykofyysinen fysioterapia on vielä suhteellisen tuntematon erikoisala, mutta toivon, että ihmiset löytäisivät palvelujen piiriin. Psykofyysinen fysioterapia voi olla avuksi esim. jos on jotakin seuraavista haasteista:

  • mielenterveyden ongelmia, esim. masennusta, syömishäiriöitä tai paniikkioireita
  • stessioireita, jännittyneisyyttä, ahdistuneisuutta tai uupumusta
  • unihäiriöitä tai unettomuutta
  • pitkittyneitä kiputiloja
  • haasteita perusliikkumisessa tai oman kehon tiedostamisessa
  • traumasta tai post-traumaattisesta stressireaktiosta aiheutuvia fyysisiä oireita
Sydäntä lähellä ovat myös kehonkuvan  ja ruokasuhteen haasteiden parissa työskentely. Painonhallinnassakin voi ottaa psykofyysisen näkökulman ja esimerkiksi tunnesyömistä voidaan hoitaa kehollisuuden kautta, olen mielelläni avuksi.

Miun vastaanotolle pääsee Lappeenrannassa Ihana studiolla, Tukkikatu 2.
Sivuilta löydät lisätietoja:


Lämpimästi tervetuloa keholliselle itsetuntemusmatkalle, juuri sellaisena kuin olet! 😊
ps. myös etävastaanotto.

Kehotietoisin terveisin
psykofyysinen fysioterapeutti Tanja Ahonen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.