keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kaksi Hello Kitty -kakkua

Työkaveri pyysi lapsen lapsensa 1-vuotissynttäreille kaksi kakkua, ja toivomuksena oli jälleen Hello Kitty ponin päällä. Tein tällä kertaa vähän erilaisen maalauksen kuin edellisiin Hello Kitty-kakkuihin, vaihtelu virkistää tekijää. 

Tämä oli ensimmäinen kerta kun kakkujen tilaaja saneli näin tarkat ohjeet, hän tiesi tarkkaan että kakkujen sisälle halutaan banaaniviipaleita, persikkasurvosta, mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Hän myös saneli kakun ulkonäön: kakun reunat tulee olla vaaleanpunaiset, marsipaanimaalaus kakun päällä jossa näkyvästi kirjoitettu "EMMA 1v" ja maalauksen ympärillä valkoiset pursotukset jonka päälle vaaleanpunaisia marsipaanisydämiä. Mikäs siinä tehdessä, ei tarvinnut yhtään miettiä minkälainen koristuksesta tulee, välillä kiva näinkin. :)

Kakkujen tekoon sain aikaa kokonaiset kolme (3) päivää. Iik, tuli vähän kiire kun pakkasessakaan ei ollut yhtään kakkupohjaa valmiina. Lyhyen varoitusajan takia en kerennyt tekemään kakun päälle  mitään kukkasia (toisaalta mielestäni koristus riittää hyvin noinkin). Myös marsipaanille maalaaminen oli haastavaa, yleensä kuivatan marsipaanilevyä muutamia päiviä (joskus viikonkin jos levy on pelkkää marsipaania) jotta pinta kuivahtaa ja maalaaminen on helpompaa. Nyt pinta oli vielä kostea ja jokainen joka on maalannut "märälle" marsipaanille, tietää ettei se ole ihan helppoa kun värit meinaa levitä väkisin. Maalasinkin suurimmaksi osaksi tomuväreillä tupsutellen, ihan ok jälkeä sain aikaiseksi.

Molemmat kakut ovat 5 munan kokoisia (kurkkaa leivontafoorumin tutoriaali pyöreistä kakkuvuoista), yhdessä välissä persikkasurvosta ja banaaniviipaleita, toisessa välissä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kakut kostutettu vähälaktoosisella maidolla.

Poni on oikeasti helmiäisen hohtava, ei vaan näy kuvissa. Hello Kittyn mekko on helmiäisen punainen ja ponin taikasauva on kultainen. Emma 1v -teksti kirjoitettu sekin helmiäishohtoisella tomuvärillä josta tehty nestemäinen väri tipalla vodkaa (alkoholi kuivahtaa nopeasti marsipaanin pinnalta pois jättäen jälkeensä kimaltavan tomuvärin).

Kakun reunoilla raappareunus (leivontafoorumilla tutoriaali kuvioraapan käytöstä) vähälaktoosisesta vispikermasta.


16 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Ja niiiiiiiiiiiiiiiiiin siistit pursotukset, kakun reuna eritoten, että! Aivan mahtavaa!!

    VastaaPoista
  2. Upeat! Siisti jälki tuolla kuvioraapalla.

    VastaaPoista
  3. Satunnainen vierailija17. syyskuuta 2009 klo 7.55

    kiitos hyvistä ohjeista! Näyttäisitkö joskus, miten kakun saa siististi siirrettyä tarjoilulautaselle ja missä vaiheessa kannattaa reunat koristella, ettei sotke reunoja.

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan upeat reunat ja pursotukset! Vautsi. Kuvatkin tosi taidokkaat.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pia, Tuulis ja Pioni ihanista kommenteistanne! :)

    Satunnainen vierailija, itse käytän kakun teossa aina kakkupahvia alustana. Laitan toki korvan taakse pyyntösi kakun kokoamisesta ja koristelusta ilman kakkupahvia. :)

    VastaaPoista
  6. Kakku tosiaan oli aika korkea. Nämä on kanssa ihania, varsinki pursotukset on tosi upeat! :)

    VastaaPoista
  7. Satunnainen vierailija18. syyskuuta 2009 klo 12.22

    Kitos Tanja. Tarkoitin lähinä että miten saat pysymään tuon pahvin siistinä, kun laitat esim. kermaa reunoille. Minulla tahtoo aina sotkeentua (onko se sittenkin se taito?!). Jos laittaa voispaperisuikaleet, niin sitten kun niitä ottaa irti, niin kermat lähtee mukaan. Aleniuksen kirjasta sain jo vinkin tuohon "tukipahvin" käyttöön. Tuo leivontafoorumi kiva juttu, kiitos sinulle siitä ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Nooralle kommentista! :)

    Satunnainen vierailija, kurkkaa leivontafoorumilta tutoriaali "kermareunaisen kakun teko"
    http://leivontafoorumi.org/viewtopic.php?f=24&t=134
    antaako se yhtään selvyyttä asiaan? Itse en koskaan käytä mainitsemiasi leivinpaperisuikaleita, kuulostaa juuri siltä että suikaleet vievät osan kermoista mennessään.
    Pahvin reunoja kakun ympäriltä pyyhin talouspaperilla pariin otteeseen kakun koristelun lomassa. Väkisinhän ne sotkeentuu, ei siitä kannata huolehtia. :) Jos pursotan kermat kakun reunoille, puhdistan kakkupahvin reunat murureunan levittämisen jälkeen. Itse pursotettaessa pahvin reunojen ei enää pitäisi sotkeutua.

    VastaaPoista
  9. Kyllä, nätti on tuo reuna... ei ol pal käsi tärränny :)))
    Paljon oot muuteski saanu täällä aikaan, reipas tyttö =D

    VastaaPoista
  10. Jo on nätit kakut! Ihanat reunat, tosi kivaa jälkeä tulee kuvioraapalla.

    VastaaPoista
  11. Kiva kyllä joskus tehdä kakkua selvällä ohjeistuksella! Kiva kakku siitä tulikin =)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Rouva V, Marilele ja Teresa kommenteistanne! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana kakku! Tykkään etenkin pursotuksista, kun ovat niin siistit..reunasta varsinkin:)
    Kiitos kivoista kommentistasi sivuillani:)

    VastaaPoista
  14. Sni, kiitos ja kiitos kiitoksista. :D

    VastaaPoista
  15. Ihana! Ja siis NIIIIIIN tasaisen siisti tuo reuna!! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.